Harrastukseni #2 Ratsastus

Harrastuspuheet jatkuu, ja nyt vuorossa pitkäaikaisin ja tärkein harrastukseni, ratsastus. Aloitin ratsastuksen 18.8.1999. Tämä päivämäärä oli kirjoitettu (nyt jo varmaan kadonneen) ratsastuspäiväkirjani ensimmäiselle sivulle, ja se syöpyi mieleeni, koska sen monesti sieltä tarkistin ja laskin harrastusaikaani päivien tarkkuudella. Olin kyllä yllättynyt, että se vieläkin muistui mieleen.. Olen omien muistikuvieni mukaan ollut aina heppahullu. Minulla oli muksuna monenlaisia mielikuvitushevosia, myöhemmin (itseasiassa nykyäänkin) virtuaalihevosia, luin Marvi Jalon hevoskirjoja jo ekaluokkalaisena ja meille tuli Hevoshullu lehti. Ratsastustunneille pääseminen oli siis melkoinen toiveiden täyttymys. Ilmeisesti olin melkoisen motivoitunut harrastaja, kun saatoin pyöräillä kesäkeleissä tallille ratsastamaan reilun kahdeksan kilometrin verran suuntaansa.

Ihan alkuun ratsastusharrastus alkoi hieman epäsäännöllisesti, mutta suhteellisen pian siirryin ihan oikealle ratsastuskoululle. Siellä harrastin noin kerran viikossa aina jonnekin vuoden 2006 tienoille, jonka jälkeen ratsastustunnit harvenivat kavereiden lopettaessa. Ratsastin paljon suosikkitammallani Roosalla (näkyy kuvissakin), ja tietysti suosikkipuuhaa oli hyppääminen. Tuntien lisäksi kävin kesäisin yhteensä neljällä leirillä, ja olin myös parilla viikonloppuleirillä loppuvaiheessa apuohjaajana auttamassa lapsia hevosten satuloinnissa ja järjestämässä iltaohjelmaa. Voi näitä aurinkoisia heppakesiä, tuli ihan nostalginen fiilis kuvia katsellessa...

Kisasin myös jonkinverran tallin pikkukisoissa (joista nämä kuvatkin ovat), ja onnistuin kokoamaan jopa muutaman ruusukkeenkin. Itseasiassa koko sarjan, joka näkyy ylimmässä kuvassa. Sinivalkoinen tarkoittaa ykköspalkintoa, sininen kakkosta, valkoinen kolmosta jne. Olen aika varma, että tuosta puuttuu vielä yksi valkoinen, mutta en nyt jostain syystä sitä löytänyt. Kyseessä oli lähinnä viidenkymmenen sentin esteluokkia ja kouluratsastuksessa raviohjelmaa. Noina vuosina en juuri kouluratsastukseen panostanut, vaan minulle riitti että hevonen kulki oikeaa askellajia oikeaan suuntaan. 

Koska halusin välttämättä ratsastaa tuolla piskuisella ponilla, opin ratsastamaan myös monella tavalla väärin, koska se toimi ihan kivasti vaikka ratsastaja ratsasti vähän sinnepäin, ja koska olin sille loppuvaiheessa vähän liian pitkä, ja kehtin siksi virheasentoja. Kun siirryin vähän vaativampien hevosten selkään, alkoi tuntua siltä, etten yhtäkkiä osannutkaan mitään.. ja se ei ollut kaukana totuudesta. Vaikka harrastusvuosia oli takana jo puolenkymmentä, en ollut kovin kunnianhimoisesti kehittänyt itseäni ratsastajana, vaan olin lähinnä iloinen siitä että sain puuhastella ponien kanssa.

Vuonna 2008 oli ratsastusharrastus käytännössä täysin jäissä, ja sitten aika pian muutinkin jo Tampereelle, jossa ratsastuskavereita ei ollut, eikä opintotuella hirveästi harrasteltu. Kävin muutamalla satunnaisella irtotunnilla, enkä tainnut hypätä kertaakaan. Silti vuonna 2011 lähdin pähkähulluna maastoesteratsatusleirille. Se oli melkoinen maanpinnallepudotus. Olin onnistunut löytämään jostain itsesuojeluvaiston, ja olin tietysti kadottanut kaikki ratsastuksessa tarvittavat lihakset. Putosin, mutta ratsastin silti kaikki tunnit, ja palasin kotiin jokaikinen lihas kipeänä. Siitä se kuitenkin taas lähti liikkeelle.

Jouduin myöntämään, että olen rapakunnossa, ja kaikki se mikä oli muksuna tuntunut helpolta, olikin muuttunut vaikeaksi. Oli myös monta asiaa, joita en ollut koskaan joutunut edes opettelemaan tuon lapsuudenaikaisen ja hyvin helposti ratsastettavan vakioratsuni kanssa. Tajusin, että moni minua vähemmän aikaa harrastanut ratsastaja osasi oikeasti minua enemmän. Kesinä 2012 ja 2013 kävin kymmenen kerran kesäkurssit lähiratsastuskoululla.  Lisäksi tuon vuoden 2011 leirin jälkeen olen joka ikinen syksy mennyt samaan paikkaan samanlaiselle leirille, ja löytänyt itsestäni joka kerta uutta osaamista ja rohkeutta.

Vuonna 2013 syksyllä taisin aloittaa ratsastustunnit taas säännöllisesti vuoden ympäri, ja pääsin samantien aika kovaan kouluun tiukan opettajan silmien alle. Alkuun en osannut kunnolla istua harjoitusravissa, ja nykyään käyn Helppo B tasoisilla tunneilla. Halu oppia uutta on kova, vaikkakin se oppimistahti on pelkästään yhden viikkotunnin varassa aika hidas. Se tunne, kun iso eläin suostuu tekemään yhteistyötä, on aika huikea. Ja vaikka olenkin viimeaikoina keskittynyt reilusti enemmän kouluratsastuksen saloihin, on silti esteratsastuksessa sitä jotain.

Tänään olin ratsastuskilpailuissa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, ja hyppäsin siellä 50cm radan. Jännitin eniten sitä, että muistaisinko radan, ja asetin tavoitteeksi puhtaan suorituksen. Siksi ratsastin äärettömän huolelliset tiet, enkä lähtenyt oikomaan tai tavoittelemaan huippuaikoja. Ratsastin eräällä ratsastuskouluhevosella, ja sillä ratsastivat minun lisäksi myös pari muuta ratsastajaa. Edellisessä luokassa katsoin vierestä, kun tämä tuleva ratsuni poukkoili ja intoutui, eikä ollut kunnolla ratsastajan hallinnassa. Ei ainakaan vähentänyt jännitystä.. Olin toivonut tätä ratsua juuri rauhallisuutensa tähden! Omassa verryttelyssäni keskityinkin sitten saamaan ratsun kuulolle, ja ilmeisesti onnistuinkin siinä hyvin, sillä meidän radasta tuli rauhallinen ja hallittu.

Suoritus oli puhdas, mitä nyt vähän hidas. Olin kuitenkin tyytyväinen rataan, ja siihen että osallistuin, vaikka tuntuikin vähän hassulta kilpailla pikkuponien ja lasten kanssa samassa luokassa. Ehkä ensi kerralla sitä voisi uskaltautua hyppäämään vaikkapa 60cm luokassa! Olen kyllä hypännyt hieman isompiakin, mutta en ikinä kokonaisena ratana. Nyt kun on hyvä suoritus viidestäkympistä alla, voi ehkä haikailla vähän korkeampaakin. Lopullinen tulos kilpailussa oli neljäs sija. Huomatkaa palkintojenjakokuvassa vaaleanpunaiset pilkulliset sukat - olin kahvion sohvalla kun kutsu palkintojenjakoon tuli, enkä kerennyt asettelemaan saappaita jalkaani :D

Ratsastusharrastus on tuonut minulle paljon kokemuksia vuosien varrella, ja sen myötä olen tutustunut täällä Tampereellakin uusiin ihmisiin, ja saanut uusia kavereita. Sen lisäksi olen oppinut paljon omista kyvyistäni ja taidoistani, ja tietysti myös hevosista. Omaa hevosta en haikaile vielä vuosiin, se olisi liian sitova ja kaupungissa ylläpito olisi kallista. Jokin vuokraratsu voisi kuitenkin joskus olla mukava, sellainen jonka kanssa saisi ratsastella myös vähän itsenäisesti. Toistaiseksi ratsastustunti kerran viikossa ja tehoviikonloppuleiri silloin tällöin ovat kuitenkin tarpeeksi. Ratsastustaitoni ovat kouluratsastuksen saralla jo valovuosia paremmat kuin silloin lapsena, ja nyt olen todistettavasti päässyt myös esteratsastuksessa takaisin sille tasolle, jolla silloin olin.

Neljäs sija viidestätoista osallistujasta!

Mitä tähän nyt sitten voi sanoa? Kymmenessä vuodessa itselle on tullut lisää ikää ja kokoa, mutta esteille tai kilpakumppaneille ei?